sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Palmusunnuntain tunnelmia (ja The Kranssi)



Voihan myrsky ja mylväys! Mihin hävisi ne upeat kevätpäivät, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta? Meillä on tänään ollut kelit kuin lokakuussa - tuuli puhaltaa järveltä päin niin että ikkunat helisee ja vettä vihmoo taivaalta. Ei ole kuulkaa oikein inspannut orvokkeja istutella... Kauankohan ne säilyy tossa meidän sisäkuistilla hengissä?

Sen sisään olen kohdistanut sisäisen marttani kaikenlaisiin kodinpuuhiin. Eilen pyöräytin käyntiin sämpylätehtaan ja leivoin pakkasen täyteen erilaisia sämpyläversioita. Tänä aamuna heiluin jo kymmenen maissa maalaamassa vanhaa huutokauppalöytöäni, josta lisää myöhemmin. Sen verran voin vihjata, että meillä on kohta yläkerrassa sohvapöytä...

Tänään olen myös yrittänyt sisukkaasti viritellä pääsiäistunnelmaa kotiin. Sisustuksen kannalta pääsiäisessä on meitsin mielestä vain yksi mutta. Nimittäin se, että se on niin kauhean värikäs. Yritin sinnikkäästi sovitella rairuohonvihreää liinaa olkkarin sohvapöydälle, mutta ei - ei vaan pysty. Niinpä meillä saa luvan pääsiäinenkin tulla näissä tutuissa ja turvallisissa mudan sävyissä. Pienen kompromissin suostun tekemään keltaisten narsissien ja mariskoolin muodossa. Nuo vuosia vanhat pääsiäiskanatkin pääsivät ainakin toistaiseksi esille, ihan vaan perinteiden vuoksi!


Sen sijaan erittäin mieluisa pääsiäiskoriste löytyi jo joulun jälkeen, kun vietin hulvattoman hauskan shoppailupäivän kamuni kanssa naapurikaupungissa. Iskin tuolloin silmäni ruskeasävyiseen höyhenkranssiin ja arvoin pitkään lähteekö se mukaan vai ei. Onneksi lähti. Loistavan sisustussilmän omaava ystäväni (terkkuja sulle) visioi sille paikan olkkarin íkkunasta ja tänään vihdoin virittelin The Kranssin paikoilleen. Ou jee, tykkään. Niin paljon, että kranssi saattaa pääsiäisen jälkeen löytää paikkansa sisustuksessa ihan muutenkin.


Jollain on muuten ollut kamera vähän vinossa kun on kuvaillut, ei meillä sentään noin kierot seinät ole... Kts kuva alla...


Tuo narsissien kulho aiheutti tänään vähän sydämentykytyksiä. Se on peruja isotädeiltäni, suvun vanha soppakulho, jonka sain ruinittua äidiltäni muutamia vuosia sitten itselleni. Etsin sitä tänään kissojen ja koirien kanssa enkä löytänyt sitä kertakaikkiaan mistään. Erittäin sivistyneeseen ja aikuismaiseen tapaan rähjäsin epätoivossani jo meidän junioriosastolle, että oletteko jätkät pelanneet lätkää sisällä ja siinä sivussa on tullut rikottua äidin tunnearvoltaan mittaamaton kulho. Että tunnustakaa, senkin riiviöt. 
Kun kovistelusta huolimatta pojat vakuuttivat syyttömyyttään, puhkuin jo suurinpiirtein pyhää vihaa ja siirryin seuraavan uhrin kimppuun. Armas aviomieheni tiesi kuitenkin heti missä kulho on. "Nostin sen synttärisiivouksissa tohon takakuistille, kun siinä oli jotain kuolleita rehuja..." Siis mitä! Pakkaseen! Pariksi viikoksi! Takakuistille, jonka vieressä pojat laukoo lätkää!!! En varmaan ole koskaan päässyt niin nopeasti kuistille... Kuin ihmeen kaupalla tämä vanha hauras kulho oli säilynyt yöpakkasissa ehjänä. *ISO helpotuksen huokaus*

Palmusunnuntain pakollisiin on kuulunut myös tyynyjen sommittelua ja pöyhimistä (tiedän, rankkaa elämää...). Tässä olkkarin sohvan tämänhetkinen kombo.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Iloista pääsiäisen odotusta!


2 kommenttia:

  1. Höyhenkranssi on ihan täydellinen, ottaisin mieluusti samanmoisen itselleni!
    Ja tuo soppakulho, ymmärrän, että sen katoaminen aiheutti sydämentykytyksiä,
    se on aivan ihana!
    Mukavaa pyhäpäivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija :) Olisi varmaan harmittanut, jos olisin tuon kranssin kauppaan jättänyt... Ja juu, auta armias jos tuo kulho olisi hajonnut, olisi isäntä saanut mua hetken aikaa lepytellä! ;D

      Poista